Tänään käännyin sulkemaan ullakon oven takaani.
Muutama sisäkuva vielä valmiista boksista:
Uusia lomia odotellessa!
Ullakolle kätkettäväksi tein pari sikarilaatikkoa ja niputin aikakauslehtiä. Vapaa lattiapinta vaati vielä yhden, vähän pienemmän pahvilaatikon kasaamista.
Sinne päätyi aikakauslehtinipun ja parin sanomalehden lisäksi melkoinen määrä irtopapereita; todistuksia, sopimuksia ja kaavakkeita, joita kukaan ei ole enää vuosikymmeniin kaivannut.
Näistä kauan sitten löytyneistä kuksakorvakoruista toinen on myös ajautunut ullakon pimentoon.
Rapsuttelin sitä askarteluveitsellä vähemmän korvakorun näköiseksi.
Seitin paksuudesta päätellen siihen on verkkonsa viritellyt todellinen araknofobikon painajainen ja kaikkien hämähäkkienkin kauhu. =) Tai ehkä se on juonut kutomispäivänä vähän liikaa kahvia.
Balsasta rakentelin vanhan ikkunan.
Lasiruudut ovat piirtoheitinkalvoa. Ylin ruutu on rapsahtanut joskus rikki, mutta eihän ehjää, käsin veistettyä kehystä ole sen takia sentään pois heitetty!
Eivät ole mitään murenevaa turvalasia nämä wanhan ajan ikkunalasit.
Rautalangasta tein hakasen.
Koska ylin ruutu on rikki, sai ikkunan roikkumaan naulakosta. Eipähän kukaan ullakon penkoja vahingossa tule potkineeksi muitakin laseja säleiksi.
Jos ullakoilla joku viihtyy, se on hämähäkki.
Lisäilin vanulapun pumpulista hämähäkinseittejä ullakon kulmiin, ja sillä sai heti vähän kaivattua ikälisää boksiin. Tiiliseinän tuoma kellariefekti on melko vahva; ehkä se sittenkin oli vähän väärä valinta ullakolle... Mutta kun!
Palkki pelastaa tilannetta vähän vinttimäisemmäksi. En ole rakennusalan asiantuntija, mutta vahvasti kyllä epäilen, ettei oikeissa rakennuksissa ole tukiparruja tiilirakenteissa. =) Tämän talon rakennusvalvoja voideltiin hiljaiseksi.
Lisäilin seittiä sinne tänne sitä mukaa, kun kasasin esineitä paikoilleen. Kun jonkun tavaran paikka tuntui hetken miettimisen jälkeen sopivalta, sinetöin päätöksen tipalla liimaa.
Matkalaukun ajattelin voivan olla sellainen esine, joka päätyy ullakolle. Liimailin pehmeää, ohutta nahkaa balsapalan päälle.
Kantokahva on nukkekodin laatikkovedin, joka on laatikkovetimeksi minusta liian leveä. Tähän se sopii jo paremmin.
Mattopuukkokäsittelyn jälkeen on jo helpompi uskoa, että laukku on reissunsa reissannut.
Pienille 7 mm:n nuppineuloille halusin kokeilla ruostutuskäsittelyä, koska ne kokonsa puolesta sopisivat pikkumaailman nauloiksi. Ei kyllä miksikään taulunauloiksi, vaan sellaisiksi isoiksi, joilla rakennetaan taloja.
Hienosti ne ruostuivatkin! Pidin niitä kosteassa merisuolassa parin yön yli, ja samaan kuppiin nakkelin testimielessä muutakin metalliroinaa sen enempää niiden koostumuksia arvailematta.
Pienempiin nauloihin, jotka ovat nukkekodin saranoiden mukana tulleita 3-millisiä, ruoste ei ihan niin hyvin tarttunut. Jotain niillekin ehti silti tapahtua, joten pidempiaikainen käsittely voisi patinoida ne kunnolla. Nukkekodin uutuuttaan kiiltäviin työkaluihin tuli samassa käsittelyssä mukava rosoinen mattapinta.
Nauloille tein piirtoheitinkalvosta purkin, joka matkii muovisesta mehutiivistepullosta leikattua alaosaa.
Ai että sitten tykkään tuosta ruosteesta! Kuvista se erottuukin paljon paremmin kuin silmällä, joka ei läheltäkään katsottuna erota yhtä hyvin niin tarkkoja yksityiskohtia. Pienemmät naulat hukkuivat astian pohjalle, mutta eivät turhaan. Niiden avulla isommat naulat sai paremmin hajalleen; ilman tukea ne voisivat ärsyttävästi pyörähtää aina samalle reunalle purkkia. Naulahässäkänkin tosin liimasin lopulta naula kerrallaan toisiinsa kiinni - en halua keräillä muutaman millimetrin mittaisia nauloja pitkin ullakon lattioita, jos ja kun kehys joskus tärähtää.
Työkaluja varten raaputtelin joskus valkoiseksi maalaamani ämpärin pintaa rikki.
Naulakkoon ripustin avaimen, joka kenties on vuosikymmeniä sitten kilissyt talon emännän lanteilla raskaassa avainnipussa.
Se on aitan avain. Vanhan hirsiaitan, joiden lukot ovat paikallisen lukkosepän raudasta takomia.
Matkalaukun ja työkalujen kanssa samaan nurkkaan on jäänyt rispaantunut juliste ja kasa vanhoja kirjoja. Tiiliseinäänkin hakkasin yhden lautahyllyn, jonne täytyisi vielä keksiä rautanauloille kelpaavaa seuraa.
Pahvilaatikoiden taakse on hylätty seinäpeili.
Vielä vähän!
Koska yksi rähjäinen laatikko lattialla näytti vielä liian siistiltä ja avaralta, tein toisen.
Tähän omppulaatikkoon on pakattu käytöstä pois jääneitä vanhoja vaatteita, pöytäliinoja ja lakanoita.
Ullakon kosteudessa niihin on ilmestynyt homepilkkuja ja kellastumia, ja melko varmasti kankaiden poimuissa on myös satunnaisten koiperhosten hampaanjälkiä.
Ei se vielä mikään varsinainen laatikkoröykkiö ole.
Mutta kaksi laatikkoa kuitenkin!
Kuvissa paikkojaan hakevat ruosteiset puutarhatyökalut ovat siskolta saatuja aarteita, jotka ovat odottaneet esille pääsyä jo vuosia. Taitavat päätyä tänne, vaikka ne tuovatkin enempi ulkovälinevaraston tai puutarhavajan tuntua kuin ullakkofiilistä.
Osa rääsyistä on leikelty matonkuteiksi.
Nipistelin matonkudepallojen ympärille muovipussin tuorekelmusta. Vetisellä maalipensselillä sudin pussin vähän nuhjuisemman näköiseksi.
Se on vieläkin liian kirkas. Hmm.
Vastapainoksi suksille ja talviurheilulle halusin ullakolle mato-ongen.
Samalla tein suloisen havainnon: koivun silmut ovat jo aavistuksen verran turvonneet! Niitä neljää irti riipiessäni tunsin tekeväni hirvittävää vääryyttä. Epäilen, että seuraavana aikaisin herättävänä aamuna sataa räntää ja saan kostoni.
Koukuksi kelpaavan metallilangan on oltava tuossa mittakaavassa jo todella ohutta. Etsin ja mietin, kunnes silmäni osuivat avaamattomassa neulapaketissa tähän... öh, langanpujottajaan, jollaista en tiennyt omistavani ja jolla en ainakaan koskaan tekisi mitään.
Paitsi nyt tein; siitä tuli ongenkoukku.
Koukku on niin olematon, että siitä oli mahdoton saada hyvää, terävää kuvaa. Paino on harmaaksi maalattu pikkuruinen helmi.
Myös koho on maalattu helmi. Heti onkiajatuksen ilmestyttyä tiesin, että minulla on jossain juuri kohoksi sopivan kokoinen ja muotoinen helmi. Yksittäinen. Etsimiseksi meni, mutta löytyi se lopulta. Olin joskus liimannut sen nukkekodin hajuvesipullon korkiksi. Se sai nyt vaihtaa alaa.
Mustat tikut (?!) kohon päihin leikkasin, jos tarkkoja ollaan, 440 hertsin A-ääniraudan muovisen suojapussin rispaantuneesta reunasta. Tätä ei varmaan lasketa kovin hyödylliseksi vinkiksi.
Uuninpiipun 5-millinen nurkkakulma on aivan sopiva paikka mato-ongelle.
Sinne hylätty parka uudempien virveleiden tieltä.
Rakennellessa syntyi visio ullakon seinätelineille nostetuista vanhoista suksista.
Veistelin sukset millin balsasta. Liottelin kärkiä vedessä, ja kun ne olivat vähän pehmenneet, taivuttelin niitä rullailemalla varovasti pyöreällä kynällä. Kuivumisen ajaksi kiinnitin ne klipsillä niin, etteivät kärjet päässeet suoristumaan.
Kuivuneet sukset maalasin punaisiksi ja pohjiin liimasin mustat kaistaleet mainoslehdestä. Lidlin mainos kävi tarkoitukseen hyvin; se on ohutta, kiiltävää paperia, ja mustaa taustaväriä löytyi tähän tarkoitukseen tarpeeksi.
Tässä ehkä syy, miksi nämä ihan hyväkuntoiset sukset ovat päätyneet ullakolle makaamaan. Omassa muistissani on, miten tympeä tuollaiset suksisiteet oli kiinnittää. Jousi oli tiukka, sormet meinasivat jäädä väliin, eikä kenkää saanut mahtumaan metallipidikkeiden väliin, jos niissä oli yhtään lunta pohjissa. Remmi painoi akillesjänteeseen ja side aukesi ainakin kaksi kertaa kilometrillä.
Hivenen yksinkertaistetut siteet rakentelin sellaisista pienistä pehmeistä klipseistä, joilla uusi sukkapari on toisissaan kiinni. Katkoin ne kahtia; toisesta puolesta tuli pidike kengälle, toisesta kirrauskoukku. Remmit muotoilin rautalangasta ja nilkan taakse tulevaksi muovivahvikkeeksi riitti paksu tummanpunainen maali.
Olisin halunnut näistä Peltoset, koska sellaiset minullakin oli, mutta vasta maalaamisen jälkeen tajusin, että Peltosten logo on punainen. Järvisillä suksiin sai vähän muutakin väriä.
Suksia varten ullakon katonrajaan on naulattu käsittelemättömästä raakalankusta veistellyt telineet.
Siellä on ja pysyy. Toivottavasti sukset ovat yhtä tyytyväisiä tilanteeseen kuin niiden omistaja.
Ensimmäiseksi halusin raahata ullakolle epämääräisen pahvilaatikollisen vanhoja lehtiä, kirjeitä, valokuvia sun muuta sellaista, josta ei ole haluttu luopua.
Nukkekotiprinteistä tulostetun vanhan kartan sai vanhan näköiseksi hieromalla sitä pehmeämmäksi, rypistelemällä ja reunoja rikkomalla.
Selvästi sitä on joskus käytetty, mutta sittemmin kartta on pyöritelty rullalle ja solmittu puuvillanarulla tötteröksi. Ja kannettu ullakolle "säilöön".
Ullakolle päätyi myös nippu vanhoja irtonuotteja.
Sanomalehtiprinteistä tuli...
...sanomalehden näköisiä pienellä väsyttämisellä.
Näitähän on joka ullakolla: nippu vanhoja rakkauskirjeitä. Lanka on ompelulankaa.
Vanhaa lempeä ja ehkäpä pienin ikinä tekemäni rusettisolmu. =)
Kaikelle tälle aikaa nähneelle piti saada myös uskottavasti vanha laatikko. Piirtelin kaavan karkealle pehmeälle paperille, joka on huomattavasti ohuempaa kuin tavallinen kopiopaperi.
Vähän epäilytti, saako niin hauraasta paperista laatikkoa rakenneltua, mutta yllättävän hyvin se pysyy kasassa!
Laatikkoakin vähän riepottelin ja pehmentelin. Kylkeen liimasin nukkekotitölkkiin tarkoitetun etiketin; näköjään tällä laatikolla on joskus kannettu herneitä.
Sinne päätyivät nuotit, lehdet, kirjeet ja muutama irtonainen kellastunut valokuva.
Varmaan siellä pohjalla on myös pölyä, pari vuosikymmentä sitten kuolleen kotihiiren papanoita ja katosta varissutta sahanpurua. Tiedän, miltä tämä laatikko tuoksuu.
Siellä se lepäilee ullakon nurkassa, kunnes talo ympäriltä lahoaa.
Tämän naulakon tekemiseen ei ole iso-isoisä aikaa uhrannut.
Pääsiäisloma! Päiväkausia, yli viikko kotiaikaa ilman ryntäilyä velvollisuuksien perässä. Lukusuunnitelmaa pari päivää noudatettuani tajusin, että vuorokauteen jää vielä monta käyttämätöntä tuntia vapaata aikaa, ja siitä ei enää ollut pitkä matka askarteluanturoiden hälytykseen. Sitten mentiin.
Muistin ostaneeni joskus hyvän päivän varalle Anttilan poistomyynnistä pari tällaista 3-ulotteista valokuvakehystä (onko näillä joku oma nimi?). Ne näyttivät kutkuttavasti kurkistusikkunoilta toiseen maailmaan; määrittelemättömältä tilalta, jonne voisi rakentaa mitä tahansa.
Kehystä purkaessani yllätyin iloisesti; sisällä oli irrotettava kehikko, joka helpottaisi huomattavasti rakentelua. (En ole aikaisemmin tehnyt roomboxia tällaiseen kehykseen, joten voi olla, että se on ihan normaalia - suokaa minulle silti tämä tietämättömyyden tuoma ilahdus!)
Kehyksen rajaama tila on 14,2 x 19 cm. Tilan syvyys on vain 3,2 cm, mikä rajoittaa syvyyssuunnan rakentelua melkoisesti, mutta toisaalta pitää projektin turvallisesti sopivan pienissä mittasuhteissa.
Hetken kehystä pyöriteltyäni ja roinalaatikkopataljoonaa esiin kaivellessani päätin tehdä kehykseen palasen ullakkoa. Sellaista vanhan talon matalaa, kylmää vinttitilaa, jonne viedään tavaraa paljon ja usein, mutta harvemmin haetaan pois. Sellaista, josta aina löytyy jotain, joka on yhdelle nostalgiaa ja toiselle muinaishistoriaa. Ja pääosin kaikille tarpeetonta.
Leveämmän lattian houkuttelemana päätin rakentaa ullakon vaakatasoiseen kehykseen. Huonekorkeus jäi 1:12-mittakaavaan melko matalaksi, mutta ullakkotilassahan se ei haittaakaan.
Aloitin lattiasta. Raaputin mattopuukolla kehykseen lautalattiaviillot, maalasin valkoiseksi ja sotkin samaan pensseliin vähän ajan kulkua mustasta vesivärinapista. Sivuseiniin tulostin tiiliseinää täältä. Tiiliseinää siksi, että se näyttää hyvältä, enkä ole päässyt sitä vielä muualla kokeilemaan. 
Vaikka kehyksen syvyys onkin pieni (tai ehkä juuri siksi), halusin siihen jotain 3-ulotteista vielä lisää. Vuorasin 5 mm:n balsapalasen tiilellä.
Tässä kohtaa ullakkoa talon lävistää siis jyhkeä savupiippu. 3-ulotteisuutta ei tästä kuvasta juuri näy, mutta kyllä tuolla viidellä millilläkin mukavan lisäkulman tilaan sai.
Loppupätkään takaseinää halusin lautaverhoilun. Siispä taas viiltoja ja maalia. Vahvistin viillot vielä heti maalaamisen jälkeen, niin ne jäivät paremmin näkyviin.
Raaputin märkään maaliin vielä puun syitä terävällä tikulla (käteen taisi siinä tilanteessa osua lyijytäytekynä ilman lyijyä).
Lattia ja seinät valmiina.
Katon viiltelin ja maalasin harmaalla maalilla. Lopuksi hieroin kattoa muutamasta kohdasta paperilla niin, että alle jäänyt valkoinen tuli näkyviin.
Ettei nyt liian vastamaalatulta ja siistiltä sentään näytä!
Toiseen kulmaan veistelin 5 mm:n balsasta tukiparrun. Maalasin sen samalla harmaalla kuin katon, mutta vähän ohennettuna, että puun rakenne jäi paremmin näkyviin. Enää puuttuu se kaikki epämääräinen ihana rompe ja roina!
Puoti on viime päivinä valmistunut vauhdilla. Vastaanoton kalustuksesta puuttuvat lääkärin ja potilaan tuolit tuottavat sen verran päänvaivaa, että siirryin hetkeksi astiakauppiaan avuksi alakertaan. Puotiin valmistuneita kalusteita ja esineitä on niin paljon, etten laita kuvia valmistuksen välivaiheista, mutta tässä valmiita tuotoksia:
Aseteille ja ottimille tein tällaisen telineen puodin seinälle. Halusin nekin mahdollisimman hyvin näkyviin, joten liimasin etuseinämäksi piirtoheitinkalvoa. Tämän jätin lopulta maalaamatta ja käsittelemättä. Teline on aterinvalmistajan lähettämä esillepanoteline, joten siinä on tietysti myös valmistajan logo.
Teline päätyi kassapöydän takaiseen nurkkaan.
Kassapöydästä tuli lopulta valkoinen pitkän harmaa-valkoinen-harmaa-kädenväännön jälkeen. Koristelistan leikkasin varovasti balsasta, joka on siis koko pöydän valmistusmateriaali.
Seuraavaksi tein kassakoneen kartongista ja balsasta. Näppäimet ovat nukkekodin kalustesaranoista ylijääneitä 3mm:n neuloja - niiden käsittelyyn eivät enää sormet riittäneen, joten kastoin neulan päät liimaan ja painelin ne balsaan pinsettien avulla.
Koska yläkerran vastaanotto on englannin kielinen, ei puodinkaan rahayksiköksi oikein käy vanhat markat. Tulostelin siis valuutaksi dollareita, mikä sijoitti rakennuksen jonnekin päin Yhdysvaltojen historiaa.
En yleensä jaksa olla kovin tarkka ja uskollinen aikakaudelle ja maalle, joten kulttuurihistoriaa tuntevat älkööt pahoittako mieltään mahdollisista ristiriidoista (kuten siitä, etteivät dollarit näyttäneet tuolta siihen aikaan, kun kassakoneet olivat kuvan mallisia). Olin jo tulostelemassa Visa- ja MasterCard-tarroja kassakoneen kylkeen, mutta sen sentään tajusin jättää pois! 
Seinäkalenterin tulostin ilman vuosilukua, mutta kuukaudeksi valitsin toukokuun. Nauttikoot edes joku ikuisesta keväästä, vaikka sitten pienessä mielikuvitusmaailmassa!
Kassapöydän päätyyn tuli lisää hyllytilaa astioille.
Vielä puuttuu tiskin takaa myyjä. Ajattelin kokeilla senkin tekemistä itse kunhan aika sen sallii, koska kaupalliset valmisnuket ovat vähän ilmeettömiä ja vaikeammin haluttuun asentoon saatavia.
Puodin toisen päädyn hyllykköön laittelin vähän sekalaisemmat tavarat, kuten metalliastiat. Kilotavarana myytävät kuiva-aineet kuuluvat poikkeuksena puodin valikoimaan vain siitä syystä, että halusin viimein jonkin paikan purkeille, jotka täyttelin ja nimesin jo yli kolme vuotta sitten. Varsinaiseen nukkekotiin "kotimausteiksi" ne olivat liian suuria, mutta myyntiastioiksi ne sopivat. Ehkä joskus korvaan viereisen hyllyn puukorin välineineen vaa'alla; siihen asti saavat myydä vaikka kiinteällä kuppihinnalla.
1,5mm:n balsalevystä viiltelin puuhaarukoita (ja puulastoja sekä leikkuulaudan; lisää kuvia Astiapuoti-sivulla).
Jatkoin hyllyjen rakentelua pitkälle seinälle. Kuppitelineen irrotin vielä seinästä ja vaihdoin sen piikit sittenkin kultaisiin, koska ne näyttivät paremmilta kuin valkoiseksi maalatut. Telineen sain täytettyä toissapäiväisen kaupungilla käynnin jälkeen. Rakensin telineen kahdelle tarjoilulautaselle ja kolme hyllyä, joiden syvyys pienenee ylöspäin mentäessä.
Tein vielä kaksi hyllyä panelointirajan alapuolelle, minkä jälkeen käytettävissä oleva seinätila alkoikin jo loppua.
Alakerta on siis pientä viimeistelyä vaille valmis. Ihailemani Beatrix Potterin mukaan puoti sai nimen Beatrix's Dish Shop ja toisin päin kuin normaalisti, puodin pitäjä saa nimen puotinsa mukaan. 
"Have you seen the ghost of John?
All white bones with the skin all gone,
Ooo-ooooooo-ooo-ooo,
wouldn't it be chilly with no skin on?"
Viime Halloweenin jälkeen silmiini osui paikallisen S-marketin sekalaisella alepöydällä kärsineen näköinen luurankonelikko hamppuköyteen hirttäytyneenä. Koska mittakaava täsmäsi, poimin aarteen talteen vastaanottoa ajatellen.
Lähtökohta oli melko surkea - kaikki neljä olivat enemmän tai vähemmän kieroja ja epämuodostuneita, joten aloin purkaa niitä osiin. Anatomiansa puolesta ne olivat kaikki radiologin pahoja unia, mutta aina joltain löytyi kelvollisena se kulloinkin puuttuva osa. Siispä otin yhden rangon "pohjaksi" ja aloin työstää sitä.
Kallo kiinnittyi selkärankaan liian takaa ja kallon muoto oli oudon kantikas. Solisluut olivat suhteettoman suuret ja esiin työntyvät; tässä jo rintalastasta irti leikattuina.
Leikkasin kallon irti, vuolin takaraivoluuta järkevämmän näköiseksi ja mallasin kallolle anatomisesti oikeaoppisempaa kiinnittymiskohtaa. Solisluut leikkasin lopulta tässä vaiheessa molemmista päistään irti.
Luurangon alaraajat olivat liikkuvat ja ne kiinnittyivät lävistäen lonkkaluut kömpelöillä muovitapeilla, mikä sai aikaan sen, että reisiluiden päät törröttivät epärealistisen pitkälle sivuille päin. Irrotin siis alaraajat ja poistin tapit, valitsin kahdeksasta jalasta kaksi parasta, vuolin reisiluun päitä ja lonkkamaljoja paremmin yhteen sopiviksi ja liimasin alaraajat uudelleen kiinni. Samoin ranteista poistin ylimääräisen "luun" käsivarren luiden ja ranneluiden välistä. (Yläkuvassa vasemman puoleinen lonkkaluun aukkokin on vielä ummessa.)
Ranne operoituna. Luurankoa valmistettaessa on selvästi yritetty jäljitellä ranneluita, mutta kämmenluut puuttuvat raukalta kokonaan. Jos tässä kädessä olisi vielä lihat päällä, sormet alkaisivat suoraan ranteesta ilman kämmentä, vaikka se ilman nahkoja näyttääkin ihan järkevältä.
Naamakaan ei poloisella häävi ole. Ennen muokkausta ja...
...muokkauksen ja maalaamisen jälkeen. Kaivelin silmäkuoppia syvemmiksi ja suuremmiksi ja vuoleskelin vähän sieltä täältä. Tässä myös solisluut paikoilleen palautettuna pienentämisen jälkeen; vähän hassulta näyttävät vieläkin, koska niiden niveltymiskohdat, lapaluun olkalisäkkeet, ovat kummasti surkastuneet.
Pää oli raskaimpana vaikea saada kiinnitettyä takaisin ilman pikaliimaa, mutta lopulta tajusin käyttää apuna tulitikkua ja vähän sulattaa liitettäviä pintoja. Muovi oli sen verran kovaa, että ihan ilman Erikeeperin apuja ei liitos kestänyt. Se kuitenkin kiinnitti pinnat siksi aikaa, että tueksi liitoksen ympärille lisäämäni liima kuivui (etten joutunut puristamaan liitoskohtaa käsin koko pitkää kuivumisaikaa, kuten reisiluiden kanssa jouduin tekemään).
Niin nousi kalmaisesta kasasta John, vastaanoton luurankomalli. Tarkkaa katsetta se ei kestä vieläkään, ja skolioosiin ei askarteluveitsikään pystynyt, mutta paremmin sen asiat ovat kuin niiden kolmen muun!
Nyt on lääkärin helpompi selittää potilaalleen, mistä on kysymys, kun articulatio humeri on diskoloitunut tai fibulassa on fraktuura!
Vastaanoton ollessa suljettuna John toimii lääkärin henkilökohtaisena puhelinvastaajana.
Tein pienemmän esitehyllyn vastaanottotiloihin, koska aiemmin blogissa mainittu oli oven viereiselle seinälle liian kömpelö ja tilaa vievä.
Maalaamisen jälkeen se pääsi hoitamaan kansanterveydellistä valistustehtäväänsä. Siitä on potilaan lähtiessään helppo poimia mukaansa tsemppausta vaikka parempaan ruokavalioon, liikkumiseen tai tupakasta irrottautumiseen.
Aikaisempi teline muutti samaisen roombox-hyllykön alakertaan, jossa se kantaa paljon uskottavammin naistenlehtiä. Alakerran puodista tulee loppujen lopuksi astiakauppa. Aikaisemmin päättämäni "all-in-one-shop" ei jostain syystä herättänytkään tarpeeksi niitä mielikuvitusta kutittavia ajatuksia, joista inspiraatiot syntyvät.
Suurikokoinen nukkekoti ei mahdu nykyiseen asuntoomme ja kaikki sen huonekalut ja esineet ovat kaapeissa katseilta suojassa. Kun etsin pikkuesinelokerikosta puhelinta vastaanoton pöydälle, sain silmiini rakastamani posliiniastiat - ne, jotka ovat ainakin minulle yksi miniatyyriharrastuksen ehdottomista helmistä. Sillä samaisella sinisellä hetkellä tuleva astiakauppias vuokrasi vastaanoton alakerrasta liiketilan yritykselleen.
Ja heti seuraavalla hetkellä rakensin naistenlehtitelineen viereen hyllyköt posliinikannuille.
Kuppien esillepanoa mietiskelin sen kolmannen hetken ja päädyin seinätelineeseen, jossa kupit roikkuvat ja näkyvät siksi parhaiten. Reilun sentin mittaiset pienet neulat sopivat hyvin tarkoitukseen.
Pienimpien (kahvi)kuppien korva on niin pieni, ettei se mahdu neulan pään läpi, joten niitä ei seinätelineelle saa. Mikä ihana tekosyy hankkia hyllyn täytteeksi lisää suurempia kuppeja!
... eli suloista on sopivalla hetkellä hullutella! Muuttotauko venyi pidemmäksi kuin olisin toivonut, mutta joululomalla on viimein aikaa harrastaa. Sopiva hetki ja inspiraatio kohtasivat kalenterissani tänään.
Alkulämmittelyksi kaivelin kesällä tilaamani lasipurkit ja täyttelin niitä "lääkkeillä". Eihän lääkäreillä tällaisia pillereiden perhepakkauksia oikeasti ole, mutta koska halusin niitä vastaanoton hyllylle, todellisuus antakoon anteeksi!
Pillerit (superpieniä helmiä) näyttävät lähikuvassa ahdistavan kokoisilta nieltäviksi, mutta se on vain zoomin aiheuttamaa harhaa. Tosin jos tarkkoja ollaan, 1:12-mittakaavassakin ne ovat tableteiksi vähän isoja, mutta elävälle silmälle ne kelpaavat.
Varsinainen ajatus pillerinpyörittelyn sijaan oli rakennella yläkaappi vastaanoton takaseinälle, kesällä valmistuneen alakaapiston päälle.
Siispä mittaa, leikkaa, liimaa!
Ja maalaa. Ovilasin leikkasin piirtoheitinkalvosta ja nuppi on (kuten alakaappienkin) maalattu pieni hakaniitti.
Koska ovien tekeminen on hidasta ja lisäksi ne peittävät kaapin sisältöä, tein ovia vain kaksi, vaikka vastaanottojen yläkaapistot taitavat oikeasti olla enimmäkseen ovellisia. Lisäksi kaikkein pienimpiä saranoita oli jäljellä enää kaksi, joten tein vain toisesta ovesta avattavan. Toisen suljin täyttämisen jälkeen muutamalla pienellä liimapisteellä niin, että sen voi helposti irrottaa, jos tilanne joskus sitä vaatii. (Vastaanoton lääkäri varmaan ilahtuu tästä.)
Kun hylly vielä odotteli viimeisten liimatippojen kuivumista, pääsin rekvisiittaosuuteen. Haavalapuiksi leikkasin nenäliinasta pieniä neliöitä. Laitoin ne vihreän servetin päälle, leikkasin paloja piirtoheitinkalvoista, liimasin ne reunoistaan kiinni servettiin ja leikkasin irti.
Palasin jo aloittamaani lasipurkkitehtailuun ja tulostelin purkkeihin Googlen löytämiä etikettejä, jotka pienentelin sopivan kokoisiksi. Pienimmistä purkeista en saanut korkkeja irti, mutta keskikokoisista sentään. Ujutin niihin hammastikulla tomusokeria lääkepulveriksi. Kahteen jäljellä olevaan isompaan lasipulloon laitoin toiseen vettä, toiseen mustaa hiekkaa lääkehiileksi.
Kuvassa purkit näyttävät tulitikusta huolimatta paljon isommilta kuin oikeasti ovat. Kuvasin pienimmän purkin sormenpäiden välissä, mutta isolta se näyttää tässäkin (tai sitten mun käsi näyttää pieneltä), mutta niitä mahtuisi seisomaan pikkurillin kynnelle kuusi..!
Samaan kaappiin haavalappujen kanssa tein steriilejä (varmasti) paksumpia sideharsotaitoksia ja -rullia muutoin samalla tekniikalla, mutta piirtoheitinkalvon sijaan käytin kontaktimuovia. Sillä pakkaukset sai mukavan ilmatiiviin/tyhjiöpakatun näköisiksi, vaikka sisus olikin epätasainen ja paksu.
Helpommalla olisin päässyt niiden ensimmäistenkin kanssa, kun olisin hetken malttanut miettiä ja antaa sille kontaktimuoviajatukselle tilaa tulla, mutta joskus sitä vain ampaisee sen ensimmäisen ideanraakileen perään. (Jos olisin kala, kävisin kai koukkuun kiinni ilman syöttiäkin.)
Koska esineet ovat pieniä ja kevyitä, liimasin lasiovien taakse ne liimapisteellä hyllyyn kiinni, jotta ne eivät kaatuisi jokaisesta heilahduksesta.
Lääketiedettä käsittelevät kirjat tein valmiiksi jo kesällä, ja lopulta niistä mahtui hyllyyn vain pieni osa. Mikroskooppi, ruoka-asetelmien tekoon tarkoitetut hopeatarjottimet ja välineet (nukkekodin työkalulaatikosta lainatut tongit ja refleksivasara) ovat valmiina ostettuja. Vasemmalla ylähyllyllä olevat korkeakorkkiset pullot ovat roomboksina toimivan oikean seinähyllyn hyllylevyn pidikkeitä, joita jäi yli, kun jaoin hyllyn kolmen sijasta kahteen lokeroon. Alakaapiston laatikkoon pyörittelin vielä talouspaperista ideaalisiderullia.
En ehkä halua lääkärin pöydälle tietokonetta, jotta saan tehdä siihen ajanvarauskalenterit paperiversioina (lääkäri kiittää taas), joten puhelimeksikin saa ainakin toistaiseksi kelvata pyöriteltävä muinaismuisto. Toivottavasti tällä lääkärillä ei ole soittoaikoja.
Vietin jälleen muutamia balsaisia hetkiä ja täydentelin vastaanoton kalustusta.
Vastaanoton takaseinälle valmistui alakaapisto. Jalat (joista yhden huomasin vasta kuvasta notkahtaneen vinoon, onneksi liima ei ollut vielä kovaa) ovat grillitikusta pätkittyjä ja hopeamaalilla maalattuja, vetimet ovat maalattuja hakaniittejä.
Samoista materiaaleista valmistui lääkärin pöytä. Pöytälevyn alle piti liimailla pieni "tukilista", että pitkät jalat sai varmemmin suoraan ja ylipäätään kunnolla kiinni.
Näöntarkistusjulisteen löysin netistä. Ei ole kotimainen versio sekään, kun E:n sekaan on sotkettu koko aakkoshässäkkä... Tuon taulun kanssa ei ehkä olekaan niin helppo huijata kuin meikäläisen neljän vaihtoehdon "ylös, alas, oikealle tai vasemmalle"-julisteen, kun oikein veikkaamisen todennäköisyys on 0,25:n sijaan vain 0,04...
Esitetelineelle ei muuta paikkaa jää kuin tämä, mutta voi olla, että siirrän sen kuitenkin muihin tehtäviin alakertaan... Jotenkin se ei edelleenkään käy tähän. Ja lyöhän siihen otsansakin kun pöydältä nousee. =(
Vastaanotolla tehtiin tänään putkitöitä, joiden tuloksena huoneessa on nyt lavuaari.
Posliiniallas on Minimaailmasta, putket mehupillien taitekohdista ja peili on... no, peili. Lattialistat lisään tälle puolelle huonetta vasta myöhemmin, kun pöydän ja kaappien paikat varmistuvat.
Pientä säätämistä aiheuttaa se, ettei lattiaan kannata liimata mitään kiinni "laatoituksen" päälle. Lattia on raskas lasilevy, joka kannattaa pitää irrotettavana siltä varalta, että kämppää joutuu joskus kääntelemään - tai sitten se pitäisi saada niin tehokkaasti paikoilleen, että se ei murskaisi vastaanottoa, vaikka hyllyn kääntäisi ympäri... Esim. kynnys ja lattialistat on liimattu sen vuoksi lattian sijasta takaseinään ja lavuaarin poistoputki vain nojailee lattiaan ilman liimaa.
Löytyihän niitä Tilda-kankaita Sinooperin aarreaitasta. Hassua ostaa metrihintaista kangasta 10cm:n palasina..! =D
Tänään en ole saanut aikaiseksi juuri mitään pientä, mutta raitakankaasta oli pakko tehdä heti kolkon näköiseen puupenkkiin pehmuste. Täytteenä tässäkin askarteluvanulevy. Pitsityynyn lainasin Annabellen vuoteesta; sohvalle teen myöhemmin omat tyynyt. (Penkki ei jää puotiin, vaikka onkin siellä kuvattu.)
Eilen illalla näpertelin balsasta puotiin puulaatikon.
Tämä pikkuruinen peltirasia löytyi Pienikamarista ja halusi aivan ehdottomasti mukaan. =)
Vastaanoton ensimmäinen "kaluste" valmistui. "Metallirunko" on balsasta, varras- ja hammastikuista koottu ja metalli-hopeamaalilla maalattu. Pohja on valkoiseksi maalattu balsalevy, jota viilsin ja taitoin yläreunasta niin, ettei se päässyt kuitenkaan katkeamaan. Viillon täytin liimalla, jotta pääty pysyisi tukevasti yläasennossa. Pehmuste on vihreällä servetillä päällystettyä askarteluhuopalevyä.
Suojapaperin rullineen tein hyvin ohuesta paperista; paperirullan pidikkeenä on pumpulipuikosta pätkäisty varsi. Seinien kaakelointi on kohokuvioidusta tukevasta valmisarkista; aivan mahtavaa arkkia, kiilteleekin kuin oikea kaakeli!
Julisteet on Googlen kuvahaulla kaiveltuja ja sopivaan kokoon pienennettyjä. Kuvahaun pienet "esikatselukuvat" ovat melkein sellaisenaan sopivia 1:12-kokoon ja helppo kopioida suoraan hakukentästä Wordiin pieneen viimeistelyyn. Pienoismaailmaan saa siis pienellä fiksauksella tulostettua aivan mitä tahansa, ei pelkästään valmiita miniprinttejä, joten mahdollisuudet ovat rajattomat...
Samalla tekniikalla Googlen avustuksella sain myös terveysaiheisia esitteitä. Hakusanoilla "health leaflet/broschure"-tuli suoraan vaikka mitä vaihtoehtoja, suoraan taiteltavia esitteitä esim. diabeteksestä, ruokavaliosta, tupakasta ja liikunnasta. Suomalaisilla hakusanoilla tulos oli hyvin heikko, joten tämä yleislääkärin vastaanotto on olosuhteiden pakosta kansainvälinen.
Seinälle laitettava esitehylly on aikaisemmin valmiina tilattu ja enää sille pitäisi löytyä paikka. Tutkimuspöydän päälle se ei jotenkin sovi, joten jääköön odottelemaan vastaanoton kalustamisen etenemistä.
Tylsä aloittaa taas johtohässäkkäkuvalla, joten nostin tähän alkuun kuvan puodin tilanteesta tämän harrastellen vietetyn vapaapäivän päätteeksi. Samalla esittäytyy myös alakerran puodin toistaiseksi anonyymi myyjätär - kuvan ilmeestä ja olemuksesta huolimatta aivan herttainen pimu, mutta pitkä remonttipäivä vaatii veronsa.
Aamulla jatkoin tutustumista juotoskolviin ja liitin eilen rakenneltuun virtapiiriin yhden vastuksen ja ledin lisää, jolloin alakertakin sai valot.
Tällä kertaa valo syttyikin ilman toisia ja kolmansia yrityksiä, vaikka juotosliitoksia tuli jopa eilistä enemmän; ledliittimien johtimet olivat niin lyhyitä, että alakertaan yltääkseen väliin piti liittää kaksi johdinpätkää lisää.
Koska kaapin kääntely käy sisustamisen myötä aina hankalammaksi, täytyi alakerran puodinkin pinnat laittaa kuntoon ennen vastaanoton remontin jatkamista. Aloitin lattiasta vetelemällä mattopuukolla viillot lankkulattian pohjaksi.
Puodista tulee loppujen lopuksi hyvien ehdotusten sulautumana jonkinlainen sisustus-sekatavarakirppari. Sellainen nostalgian ja maalaisromantiikan osto- ja myyntiliike, jossa myydään kaikenlaista uutta ja vanhaa saman tyylistä sisustus- ja lahjatavaraa - ulkoasun esikuvana sellaiset pienet suloiset sisustuspuodit, joissa on paljon tavaraa, paljon yksittäiskappaleita ja yksi myyjä; niitä on nykyisin varmasti joka kaupungissa, joten tiedätte kyllä.
Hain lattialle sellaista vanhaa kuluneen lankkulattian näköä sutimalla sen pariin kertaan kuivakalla sudilla läpikuultavan vaaleaksi. Käytin melko reilusti ohennettua akryylimaalia - liuotinpohjaisia en enää käytä kuin äärimmäisessä hätätilanteessa niiden vahvan hajun ja hitaan kuivumisen takia...
Kuivahtamisen jälkeen lisäilin vielä sinne tänne vähän vaalean harmaata.
Nukkekotitapetteja ei tällä hetkellä löydy koko kaupungista, kun ainoa niitä mahdollisesti myyvä liike (Askartelupuoti Pia) on muuttopuuhissa. Sinooperista löysin kuitenkin tildailutavaran joukosta tarkoitukseen sopivaa tarpeeksi pienikuvioista askartelupaperia, joka oli vieläpä edullista toisin kuin varsinaiset nukkekotitapettiarkit. Mallailtuani sitä puodin seinille päädyin kuitenkin tekemään alle puolipaneelin, koska pelkkä tapetti näytti liian levottomalta. Olisin halunnut jonkin vähän vaaleamman tapetin, mutta tällä lääkitysvajeella olisi aivan mahdotonta jäädä odottelemaan, että joskus sellaista löytyisi!
Paneelin pätkin balsasta käyttämällä jäätelötikkua leveysmittana ja maalasin harmaaksi. Maalin sekoitin valkoisesta ja mustasta akryylimaalista, joten sävy jäi vähän erilaiseksi kuin oven, jonka maali on sekoitettu valkoisesta ja tumman siniharmaasta kalustemaalista.
Paneelin päälle lisäsin vielä koristelistan ja alas lattialistat. Koristelistat tein balsasta, mutta lattialista on kovapuista valmislistaa, jota oli jäänyt varastoon nukkekodin sisustelemisen jäljiltä. Puodin oveksi päätynyt harmaa ovi ratkaisi lopulta koko värimaailman; muuten tuskin olisin päätynyt harmaaseen. Olen kyllä ihan tyytyväinen lopputulokseen. Seinien eteen tulee kuitenkin paljon kaikkea vaaleaa, jolloin kokonaiskuva vaalenee ja esineet erottuvat hyvin tummempaa paneelia vasten.
Lokerikkohyllyn maalasin päinvastoin kuin lattian; ensin harmaaksi ja valkoisella sipaisut päälle. Tälle päätyseinälle en panelointia tai lattialistaa laittanut ollenkaan, jotta hyllyn saa kunnolla seinää vasten. Tykkään siitä hirmuisesti! 
Taustan hakkaamisen jäljiltä pinta jäi melko rosoiseksi ja kolhiintuneeksi, mutta loppujen lopuksi se käykin tähän hyllyyn ja tämän puodin ilmeeseen paremmin kuin hyvin. =)
Tässä vielä kuva ilman salamaa pimeässä; ylä- ja alakerran valaistuserosta tuli juuri niin ihana kuin toivoinkin!
Viimeinkin pääsin juotoshommiin! Kolvi tuli (Kuopion kautta tosin) telineineen, tinaputkiloineen, tinaimureineen ja sienineen. Tinaputkilokin oli sitä toivottua nauhaa, hauskan pehmeää ja nätisti pisaroivaa! Kahden viimeisen (imurin ja sienen) tarkoitusta en suoralta kädeltä keksinyt; tinaimurin hyöty selvisi muutaman irtonaisen tinapisaran syntymisen jälkeen (jos kuvittelee, että ne pitäisi jostain piirilevyltä saada ongittua), mutta sieni - kolvin tinaista päätä siihen tökkäilin, mutta en tiedä tapahtuiko siinäkään muuta kuin pientä sienen käryämistä. 
Kun kolvia alkuun pyörittelin kädessä, päässä paloi kyllä heti punainen "VÄÄRÄ VÄLINE"-hälytysvalo; tuntui siltä, kuin olisi pitänyt yhtäkkiä rueta lusikan sijasta syömään keittoa puikoilla. Joka työvaiheessa oli avoimia kysymyksiä - kuinka pitkästi johtoa pitää kuoria, pitääkö alla olla jotain suojaa, voiko etuvastuksen johtimia lyhentää vai rikkooko kuumuus sitten vastuksen, miten kauan johdinten päitä pitää kuumentaa, että se on tarpeeksi, mistä päin pitää tökkiä kolvilla ja mistä tinanauhalla, no eihän tälle tinallekaan tapahdu mitään... Kolvin metallinen varsikin muutti väriään hopeasta messinkiin muutaman ensimmäisen minuutin aikana, mitä luonnon näytelmää seurasin silmät tyhjinä kysymysmerkkeinä ja varmaan samoissa tunnelmissa kuin miinanraivaajat, jotka joka askeleen jälkeen jännittävät enemmän, koska paukkuu.
Yläkuvassa on ihka ensimmäinen juotosliitäntäni (samaa sarjaa kuin ensimmäinen irtohammas ja hiustupsu); ei ole ainakaan liian lähellä johdinten kuoret, kun sisukset lipsahtivat koko harjoituspätkien matkalta irti. Yllätyin, miten luja tuollainen liitos on - pahainen tinatippa, mutta ei katkennut, vaikka aika reilusti nykin.
Kun kerran ensimmäinen juotosyritys onnistui, en millään malttanut sen enempää harjoitella, vaan aloin suoraan tositoimiin. Ruuvasin paksulla ruuvilla tarpeeksi isot reiät johtimille katon rajaan ja teippailin ledit boksin kattoon kutakuinkin paikoilleen odottelemaan läpimenoreikien pakkelointia, johdinten maalausta ja varjostinten kehittelyä. Sen verran päätin oikaista, että tein aluksi vain kahden sarjaan kytketyn ledin ja yhden etuvastuksen virtapiirin, niin ei ole niin montaa mahdollista vikapaikkaa, jos ei valot sytykään. Ensin suunnittelin tekeväni alakertaan oman virtapiirinsä toisella paristolla, mutta eipä tuo ole kova homma liittää alakerran lenkkiä tuohon tai uusia vaikka koko systeemiä.
Näin vähillä viritelmillä siitä selvittiin! Kaapin päällä olevasta paristosta plusnavasta etuvastukseen, vastuksesta ensimmäisen ledin plusnapaan, sen miinuksesta seuraavan ledin plussaan ja toisen ledin miinuksesta takaisin pariston miinukseen. Koska roomboksin sisällä olevat ledit on yhdistetty johtimiin ledliittimillä, juotosliitäntöjä tarvittiin vain neljä. SMD-ledejäkin tekisi mieli kokeilla ja niitäkin tilasin valmiiksi, mutta hiukan täytyy rohkeutta kerätä kokemuksella ennen niiden testaamista, tilasin niitä vielä sieltä pienimmästä päästä... Sitä jäin pohdiskelemaan, voisiko/kannattaisiko nuo liitännät suojata vaikka tuolla sähköteipillä, kun laatikko kuitenkin tulee seinälle ja arvelluttaa, hiertyvätkö nuo kuinka helposti rikki seinää vasten...
Kun ensimmäisen kerran painoin pariston paikoilleen, ei ollut suurikaan yllätys, ettei mitään tapahtunut. =) Ensin tarkistin juotokset ja kaksi neljästä (huima virheprosentti!Ü) napsahtikin nykimällä irti ja olivat varmasti kylmäliitoksia (eli sellaisia hätiköiden tehtyjä, joista ei virta kulje). Uusin ne ja kokeilin uudelleen - ei valoa vieläkään. Siinä vaiheessa vasta tuli mieleen, että ehkäpä sillä onkin joku tarkoitus, että ledien piikit ovat hiukan eri pituiset... =D Wikipedia sen kertoikin pikaisen googlettamisen jälkeen - "Ledi toimii vain oikein päin kytkettynä ja tasajännitteellä, eli anodille + (pidempi jalka) ja katodille – (lyhyempi jalka/lovi 5 mm ledissä/usein täplä pintaliitosledissä)." Tadaa... Olin tieytsti jo pätkinyt ledien jalat liittimiin kytkemisen jälkeen, joten ei ollut enää mitään käryä, kumpi koipi alun perin oli se pitkä. Montaa eri kytkentämahdollisuutta ei kahden ledin tapauksessa ole, joten en viitsinyt vaihtaa uusia ledejä liittimiin, vaan kokeilin kääntämistä. Irrotin ensin oikean puolen ledin ja käänsin sen toisinpäin, ja kuinka ollakaan, pariston liittämisen jälkeen paloivat kirkkaat valot! 
Kylläpä riemastutti!! Ja yllätti, kuinka kirkkaita noinkin pienet (5mm) ledit ovat! Hyvin valaisee, vaikka ne peittääkin pienellä plafondilla tai varjostimella. Nämä ledit olivat 80o kulmassa valaisevia ja kylmän valkoisia diffusoituja ledejä, eli sellaisia, jotka tasaavat valon joka puolelle. Alakerran puotiin laitan 100o:n lämpimän valkoisen ledin - varmaan riittääkin se yksi, jolloin voi jäädä nurkat hämyisemmiksi ja tulla kiva valaistusero yläkerran steriilin vastaanoton ja alakerran kotoisan puodin välille.
Piti ottaa vielä kuva pilkkopimeässä (kyllä, kello oli jo yli puolen yön...) ilman salamaa, niin näkyy, kuinka hurjan hyvin niistä pahasista lähtee valoa!
Kokeilin vihertävää sileää ovea vastaanotolle, mutta se oli ruma ja väärän vihreä ja muutenkin aivan kelvoton, joten päädyin kuitenkin tekemään valkoisen oven - onhan se sentään balsaa ja vesiohenteisella askartelumaalilla maalattua, eli ihan eri materiaaleilla tehty kuin seinä, joten eiköhän se tarpeeksi sieltä erotu...
Tässä ylä- ja alakerran ovet vielä vierekkäin. Ehkä se valkoinen on vähän enempi lääkärin ovi.
Kolvia odotellessa näpertelin roomboksiin lääketieteellistä kirjallisuutta. Muutamalla hakusanalla löytyi melko määrä eri teosten kansikuvia, jotka suoraan googlen kuvahausta kopioimalla ja Wordissa hivenen pienentämällä olivat oikean kokoisia. Niissä tosin oli pelkät etukannet; seuraavaksi hain takakansia ("back cover") ja yhdistelin niistä sopivan värisiä etukansien rinnalle, jolloin kirjat saivat kunnon takakannet viivakoodeineen. Minkä lie kirjojen takakansia, en ruennut sen tarkemmin tavaamaan, kun ei niistä tuossa koossa kuitenkaan selvää saa. =) Voihan se tietysti vastaanoton lääkäriä vähän hämmentää, kun kardiologian opuksen takakansi tihkuukin verenkiertoelimistön faktojen sijaan kauhua ja romantiikkaa.
Sanna, pyydätkö Mikaa tsekkaamaan tämän jos ehtii!? Tai jos jollain muulla on elektroniikkapäätä, tiedot otetaan iloisesti vastaan..!
Tilasin ledien mukana led-liittimiä, joissa on valmiiksi 15cm:n johtimet, jolloin säästyn muutamalta juotosliitännältä. Myyjän (Nadenex Oy) sivulla tuotteesta sanotaan: "Lediin kannattaa ensin pujottaa led-rungon muoviholkki, ettei pääse unohtumaan." Muoviholkki on tuo keskimmäinen ontto putkilo, joka on toisesta päästä avoin ja toisessa päässä on kaksi pientä reikää ledin metallitapeille. Mikä tuon muoviholkin merkitys oikein on? Ledin saisi mukavammin lähelle kattoa ilman holkkia, mutta kuinkahan välttämätön se on lisätä tuohon väliin (ja onkohan sillä väliä, kummin päin se laitetaan...)?
Toinen, mitä mietin, on etuvastuksen liittäminen - onko sillä väliä, kummin päin sen laittaa, vai onko sillä sama resistanssi kumpaankin suuntaan..?
Ja kolmas pulma juotteesta/juoksutteesta - tilaamani kolvailusatsin mukana tulee juotteena "tinaputkilo", joka käsittääkseni ei sisällä mitään juoksuteainetta kuten tinanauhat. Onko juoksutteen käyttäminen välttämätöntä, eli meneekö liitännät auttamattomasti mönkään ilman sitä? Tinanauhan kanssa juottaminen olisi kyllä varmasti helpompaa, mutta kun tuo tina kerran tulee tuossa mukana... Ymmärsin, että sen juoksutteen tarkoituksena on kevyesti syövyttää hapettuneet kerrokset liitettäviltä pinnoilta, mutta jos pätkin ja kuorin johtimet juuri ennen juottamista, onko teoriassa mahdollista onnistua?
