Pieni pala sieluani kuoli tänään, kun keräsin nukkekodin esine esineeltä laatikkoon ja säilöin varaston hyllylle odottamaan joutilaampia harrastusaikoja. Tarvitsin nukkekodin alla olevan kirjoituspöydän varsinaiseen tarkoitukseensa, eikä 100x50-senttiselle kodille löydy helposti sopivaa tilaa. 

Varaosalokerikot saivat kannettavakseen jotakin aivan pientä...

...kuten minulle niin rakkaat pikkiriikkiset posliiniastiat, joiden piilottaminen katseen ulottumattomiin tuntui oikeasti kurjalta.

Annabelle ja Martin alistuivat varastokomerotulevaisuuteensa tyypillisellä nöyrällä hiljaisuudellaan. Nostin heidät muuttokuorman lopuksi laatikkoon levollisiin makuuasentoihin sillä toivomuksella, että he hoksaisivat hyödyntää edessä olevan suvantokauden jonkinlaisena rentouttavana talvihorroksena.

Tyhjät ja autiot huoneet herättävät kaksi vahvaa tunnetilaa: alakuloisen tunteen luopumisesta sekä voimakkaan mielihalun asetella kaikki kauniit esineet huolellisesti takaisin paikoilleen.

Taulut seinällä ja verhot ikkunoissa sentään lupaavat, että tämä asunto ei ole myynnissä, vaan tänne muutetaan vielä takaisin.

Pesä rakennetaan vielä uudelleen.