"Have you seen the ghost of John?
All white bones with the skin all gone,
Ooo-ooooooo-ooo-ooo,
wouldn't it be chilly with no skin on?"

Viime Halloweenin jälkeen silmiini osui paikallisen S-marketin sekalaisella alepöydällä kärsineen näköinen luurankonelikko hamppuköyteen hirttäytyneenä. Koska mittakaava täsmäsi, poimin aarteen talteen vastaanottoa ajatellen.

Lähtökohta oli melko surkea - kaikki neljä olivat enemmän tai vähemmän kieroja ja epämuodostuneita, joten aloin purkaa niitä osiin. Anatomiansa puolesta ne olivat kaikki radiologin pahoja unia, mutta aina joltain löytyi kelvollisena se kulloinkin puuttuva osa. Siispä otin yhden rangon "pohjaksi"  ja aloin työstää sitä.

Kallo kiinnittyi selkärankaan liian takaa ja kallon muoto oli oudon kantikas. Solisluut olivat suhteettoman suuret ja esiin työntyvät; tässä jo rintalastasta irti leikattuina.

Leikkasin kallon irti, vuolin takaraivoluuta järkevämmän näköiseksi ja mallasin kallolle anatomisesti oikeaoppisempaa kiinnittymiskohtaa. Solisluut leikkasin lopulta tässä vaiheessa molemmista päistään irti.

Luurangon alaraajat olivat liikkuvat ja ne kiinnittyivät lävistäen lonkkaluut kömpelöillä muovitapeilla, mikä sai aikaan sen, että reisiluiden päät törröttivät epärealistisen pitkälle sivuille päin. Irrotin siis alaraajat ja poistin tapit, valitsin kahdeksasta jalasta kaksi parasta, vuolin reisiluun päitä ja lonkkamaljoja paremmin yhteen sopiviksi ja liimasin alaraajat uudelleen kiinni. Samoin ranteista poistin ylimääräisen "luun" käsivarren luiden ja ranneluiden välistä. (Yläkuvassa vasemman puoleinen lonkkaluun aukkokin on vielä ummessa.)

Ranne operoituna. Luurankoa valmistettaessa on selvästi yritetty jäljitellä ranneluita, mutta kämmenluut puuttuvat raukalta kokonaan. Jos tässä kädessä olisi vielä lihat päällä, sormet alkaisivat suoraan ranteesta ilman kämmentä, vaikka se ilman nahkoja näyttääkin ihan järkevältä.

Naamakaan ei poloisella häävi ole. Ennen muokkausta ja...

...muokkauksen ja maalaamisen jälkeen. Kaivelin silmäkuoppia syvemmiksi ja suuremmiksi ja vuoleskelin vähän sieltä täältä. Tässä myös solisluut paikoilleen palautettuna pienentämisen jälkeen; vähän hassulta näyttävät vieläkin, koska niiden niveltymiskohdat, lapaluun olkalisäkkeet, ovat kummasti surkastuneet.
Pää oli raskaimpana vaikea saada kiinnitettyä takaisin ilman pikaliimaa, mutta lopulta tajusin käyttää apuna tulitikkua ja vähän sulattaa liitettäviä pintoja. Muovi oli sen verran kovaa, että ihan ilman Erikeeperin apuja ei liitos kestänyt. Se kuitenkin kiinnitti pinnat siksi aikaa, että tueksi liitoksen ympärille lisäämäni liima kuivui (etten joutunut puristamaan liitoskohtaa käsin koko pitkää kuivumisaikaa, kuten reisiluiden kanssa jouduin tekemään).

Niin nousi kalmaisesta kasasta John, vastaanoton luurankomalli. Tarkkaa katsetta se ei kestä vieläkään, ja skolioosiin ei askarteluveitsikään pystynyt, mutta paremmin sen asiat ovat kuin niiden kolmen muun!

Nyt on lääkärin helpompi selittää potilaalleen, mistä on kysymys, kun articulatio humeri on diskoloitunut tai fibulassa on fraktuura! Vastaanoton ollessa suljettuna John toimii lääkärin henkilökohtaisena puhelinvastaajana.