Annabelle tahrasi eilen ruokaa laittaessaan hameensa margariiniin, joten vahingosta hätkähtäneenä tein kiireesti esiliinan. Se saa riittää toistaiseksi - suunnitelmissa on kyllä kartuttaa neidon vaatevarastoa muutenkin, mutta nyt Annabelle saa tyytyä vain suojaamaan vaatteensa keittiöhommissaan.

Leikkasin kankaasta sopivan palan, liimasin "saumat" kaksin kerroin ja asettelin helmaan ja miehustaan pitsin. (Liima tulee tietysti pitsin läpi ja tahmaa sormet niin, että ne lopulta sotkeutuvat jo toisiinsakin; siksi apuna balsapala.)

Vielä silkkinauha vyötäisille:

Valmista tuli;

Puuhailu jatkukoon sopivilla suojakertoimilla! Ei tässä talossa tuosta vain rueta vaatteita sotkemaan (päpä päpä).

Muuten; kävin eilen ensimmäistä kertaa (Raakelin ja kartan kanssa) testaamassa aivan tuosta läheltä lähtevät kuntoilureitit, enkä ollut uskoa silmiäni!! Aivan huikeat maisemat; jyrkkiä nousuja ja laskuja, suota ja pitkospuita, jyrkänteitä, avaraa kuusimetsää, kivikkoa ja koivikkoa, kaikkea mahtavaa sekaisin! Pikainen iltalenkki venyi 3-tuntiseksi maratoniksi ("käydäänpäs tuolla suolammella, sinne on kartan mukaan vain kilsa"), saldona mm. hirvi, mustarastaiden kuoro, valtava kollikissa ja sikala, joka todellakin tuntui olevan yksinään keskellä ei-mitään. Pakko mennä äkkiä taas! =D