Pääsiäisloma! Päiväkausia, yli viikko kotiaikaa ilman ryntäilyä velvollisuuksien perässä. Lukusuunnitelmaa pari päivää noudatettuani tajusin, että vuorokauteen jää vielä monta käyttämätöntä tuntia vapaata aikaa, ja siitä ei enää ollut pitkä matka askarteluanturoiden hälytykseen. Sitten mentiin.


Muistin ostaneeni joskus hyvän päivän varalle Anttilan poistomyynnistä pari tällaista 3-ulotteista valokuvakehystä (onko näillä joku oma nimi?). Ne näyttivät kutkuttavasti kurkistusikkunoilta toiseen maailmaan; määrittelemättömältä tilalta, jonne voisi rakentaa mitä tahansa.


Kehystä purkaessani yllätyin iloisesti; sisällä oli irrotettava kehikko, joka helpottaisi huomattavasti rakentelua. (En ole aikaisemmin tehnyt roomboxia tällaiseen kehykseen, joten voi olla, että se on ihan normaalia - suokaa minulle silti tämä tietämättömyyden tuoma ilahdus!)

Kehyksen rajaama tila on 14,2 x 19 cm. Tilan syvyys on vain 3,2 cm, mikä rajoittaa syvyyssuunnan rakentelua melkoisesti, mutta toisaalta pitää projektin turvallisesti sopivan pienissä mittasuhteissa.
Hetken kehystä pyöriteltyäni ja roinalaatikkopataljoonaa esiin kaivellessani päätin tehdä kehykseen palasen ullakkoa. Sellaista vanhan talon matalaa, kylmää vinttitilaa, jonne viedään tavaraa paljon ja usein, mutta harvemmin haetaan pois. Sellaista, josta aina löytyy jotain, joka on yhdelle nostalgiaa ja toiselle muinaishistoriaa. Ja pääosin kaikille tarpeetonta.
 
Leveämmän lattian houkuttelemana päätin rakentaa ullakon vaakatasoiseen kehykseen. Huonekorkeus jäi 1:12-mittakaavaan melko matalaksi, mutta ullakkotilassahan se ei haittaakaan.


Aloitin lattiasta. Raaputin mattopuukolla kehykseen lautalattiaviillot, maalasin valkoiseksi ja sotkin samaan pensseliin vähän ajan kulkua mustasta vesivärinapista. Sivuseiniin tulostin tiiliseinää täältä. Tiiliseinää siksi, että se näyttää hyvältä, enkä ole päässyt sitä vielä muualla kokeilemaan. 


Vaikka kehyksen syvyys onkin pieni (tai ehkä juuri siksi), halusin siihen jotain 3-ulotteista vielä lisää. Vuorasin 5 mm:n balsapalasen tiilellä.


Tässä kohtaa ullakkoa talon lävistää siis jyhkeä savupiippu. 3-ulotteisuutta ei tästä kuvasta juuri näy, mutta kyllä tuolla viidellä millilläkin mukavan lisäkulman tilaan sai.

Loppupätkään takaseinää halusin lautaverhoilun. Siispä taas viiltoja ja maalia. Vahvistin viillot vielä heti maalaamisen jälkeen, niin ne jäivät paremmin näkyviin.
 

Lattia ja seinät valmiina.



Katon viiltelin ja maalasin harmaalla maalilla. Lopuksi hieroin kattoa muutamasta kohdasta paperilla niin, että alle jäänyt valkoinen tuli näkyviin.

Toiseen kulmaan veistelin 5 mm:n balsasta tukiparrun. Maalasin sen samalla harmaalla kuin katon, mutta vähän ohennettuna, että puun rakenne jäi paremmin näkyviin. Enää puuttuu se kaikki epämääräinen ihana rompe ja roina!