Normaalisti varsin flegmaattiset tuhatjalkaiset olivat tänään outon pirteällä päällä, yksi jopa siinä määrin, että päätyi kiipeämään puuhun. Pää edellä sinne oli helppo mennä, mutta alas laskeutuminen koitui pulmalliseksi. Ylemmäs ei enää päässyt, sivuilla oli tyhjää ja paluureitti oli varattu koko matkalta.

Aikani epätoivoisia yrityksiä seurattuani päätin tarjota auttavan käteni, jota matonen voisi käyttää ramppina ja laskeutua kasvojaan menettämättä alas. (Kaksi huonetoverimatoa tietysti seurasivat tilannetta videokameroineen ja availivat Youtubea.)

Mato ei ihan ymmärtänyt jaloa tarkoitustani; nousi kyllä heti kädelle, mutta puskikin itsensä nimettömän ja pikkurillin välistä läpi...

...ja alkoi pontevasti ja sinnikkäästi pureskella sormiani kämmenpuolella. Ehkä se luulikin löytäneensä puusta nakin - suretti tuottaa pettymys; kiva nakki, mutta aivan liian raaka. Lohdutukseksi liotin vähän koiranruokaa, jonka matokolmikko kelpuuttikin kohtalaiseksi korvaukseksi raaoiksi jääneistä nakkisormista ja menetetystä kunniasta Youtubessa.