Jos ullakoilla joku viihtyy, se on hämähäkki.

Lisäilin vanulapun pumpulista hämähäkinseittejä ullakon kulmiin, ja sillä sai heti vähän kaivattua ikälisää boksiin. Tiiliseinän tuoma kellariefekti on melko vahva; ehkä se sittenkin oli vähän väärä valinta ullakolle... Mutta kun!

Lisäilin seittiä sinne tänne sitä mukaa, kun kasasin esineitä paikoilleen. Kun jonkun tavaran paikka tuntui hetken miettimisen jälkeen sopivalta, sinetöin päätöksen tipalla liimaa.

Matkalaukun ajattelin voivan olla sellainen esine, joka päätyy ullakolle. Liimailin pehmeää, ohutta nahkaa balsapalan päälle.

Kantokahva on nukkekodin laatikkovedin, joka on laatikkovetimeksi minusta liian leveä. Tähän se sopii jo paremmin.

Mattopuukkokäsittelyn jälkeen on jo helpompi uskoa, että laukku on reissunsa reissannut.

Pienille 7 mm:n nuppineuloille halusin kokeilla ruostutuskäsittelyä, koska ne kokonsa puolesta sopisivat pikkumaailman nauloiksi. Ei kyllä miksikään taulunauloiksi, vaan sellaisiksi isoiksi, joilla rakennetaan taloja.

Hienosti ne ruostuivatkin! Pidin niitä kosteassa merisuolassa parin yön yli, ja samaan kuppiin nakkelin testimielessä muutakin metalliroinaa sen enempää niiden koostumuksia arvailematta.

Pienempiin nauloihin, jotka ovat nukkekodin saranoiden mukana tulleita 3-millisiä, ruoste ei ihan niin hyvin tarttunut. Jotain niillekin ehti silti tapahtua, joten pidempiaikainen käsittely voisi patinoida ne kunnolla. Nukkekodin uutuuttaan kiiltäviin työkaluihin tuli samassa käsittelyssä mukava rosoinen mattapinta.

Nauloille tein piirtoheitinkalvosta purkin, joka matkii muovisesta mehutiivistepullosta leikattua alaosaa.

Ai että sitten tykkään tuosta ruosteesta! Kuvista se erottuukin paljon paremmin kuin silmällä, joka ei läheltäkään katsottuna erota yhtä hyvin niin tarkkoja yksityiskohtia. Pienemmät naulat hukkuivat astian pohjalle, mutta eivät turhaan. Niiden avulla isommat naulat sai paremmin hajalleen; ilman tukea ne voisivat ärsyttävästi pyörähtää aina samalle reunalle purkkia. Naulahässäkänkin tosin liimasin lopulta naula kerrallaan toisiinsa kiinni - en halua keräillä muutaman millimetrin mittaisia nauloja pitkin ullakon lattioita, jos ja kun kehys joskus tärähtää.

Naulakkoon ripustin avaimen, joka kenties on vuosikymmeniä sitten kilissyt talon emännän lanteilla raskaassa avainnipussa. Se on aitan avain. Vanhan hirsiaitan, joiden lukot ovat paikallisen lukkosepän raudasta takomia.

Matkalaukun ja työkalujen kanssa samaan nurkkaan on jäänyt rispaantunut juliste ja kasa vanhoja kirjoja. Tiiliseinäänkin hakkasin yhden lautahyllyn, jonne täytyisi vielä keksiä rautanauloille kelpaavaa seuraa.