tiistai, 29. huhtikuu 2008
Ensimmäiset vihreät ruohot on pakko kuvata. Joka kevät.
Yhtä varmasti kuin viimeiset lumet...
...ja risut, jotka uppoavat aina syvemmälle viimeiseen hankeen...
Hyvin palvellut lato.
Valoraitoja heinäpatjalla.
Harmaaksi ikääntynyt puu on kaunista näinkin epäjärjestäytyneenä... =)
Kissat kokevat keväisin uuden syntymisen. Kehrää, kiehnää, venyttelee ja nautiskelee lämmöstä. Siitä varmaan johtuu niiden seitsemän henkeä...
Rungossakin paistaa aurinko.
Tämä on minun haaveideni maailma - kiehtova, hurmaava maailma, jossa mikään ei ole mahdotonta.
Maailma, jossa kaikki on pikkiriikkistä - jota katsoessa tekisi mieli olla itsekin ihan pieni. Niin pieni, että voisi maalata kauniin taulun tulitikkurasian pohjaan tai naputtaa pikkuruisella vasaralla jäätelötikkuja ikkunankarmeiksi. Hämmentää pienenpienessä kuparikattilassa aamupuuroa ja kattaa pöytään kukkakuvioinen posliiniastiasto, jonka sokerikossa on nuppineulanpään kokoinen kansi.
Ja jos tulisi kylmä, voisi kääriytyä pitsireunaiseen nenäliinaan, ja sekin olisi niin iso, että varpaatkaan eivät pilkistäisi reunan alta. Ja vaikka sänky olisi petaamatta ja tavarat sekaisin, ei sekään haittaisi.
Tule minulle kylään, jätä pikkukenkäsi eteiseen, minä näytän sinulle kotini! Kiivetään yläkertaan, juodaan parvekkeella kuppi teetä ja katsotaan, kun aurinko laskee.
Kommentit