Hämeenlinnassa kävijöiden kannattaa ehdottomasti käydä Hämeenlinnan vanhassa lääninvankilassa. Viimeiset vangit siirrettiin sieltä Kylmäkoskelle 1993 ja vankila muutettiin museoksi ja avattiin yleisölle. (Suomen ensimmäinen sellivankila, muuten. Tätä ennen vangit asuivat yhteismakuusaleissa.)
Todella vaikuttava, puhutteleva ja ajatuksia ravisteleva tutustuminen.

 

Ahtaan ja matalan ulko-oven takaa avautuvien sokkeloiden takana olivat kolmessa kerroksessa sellit, kaikuvien ja karujen käytävien varrella.

Raskaiden lukkojen takana ihmiskohtalo.

Vangin pitkä elämä sellin pienissä ympyröissä. Vankilarakennus on vuonna 1871 valmistunut kolkko tiili-/kivitalo, mikä tekee olosuhteista nykysilmin katsottuna todella ankeat ja tylyt.

Tilat on jätetty enimmäkseen ennalleen, eikä vankila-aikojen lappuja ole poistettu.

Vankien vaatevarasto.

Pohjakerroksen entisten matkasellien (tilapäismajoitus useammalle vangille) katot ja seinät olivat täynnä vankien terveisiä.

Pohjakerroksen saunaosasto. Kaltereiden takana koko maailma.

Linnan alueella on ollut vankeja keskiajalta asti ja esillä oli myös vanhaa kuritushuone-esineistöä.

1700-luvun mestauskirveitä. *nielaus*

Kahlekoppi. Voin kuvitella, miltä raskaiden kahleiden kolina kuulostaisi näillä kivikäytävillä... brrr

Eristysselli, jossa vankilan sääntöjä rikkoneet vangit ovat viettäneet monta synkkää hetkeä vielä 90-luvulla...

Ensin yksi ihminen tekee väärin toista kohtaan, ja sitten kolmas pitää häkissä sitä ensimmäistä. Olemme mekin laji. Sivistynytkö? Edistynein?

 

Synkistelyn vastapainoksi rauhoittava merimaisema! Helsingin vedenalaista maailmaa - Sea Life! =)  Upeasti toteutettuja valtavia altaita, uskomattomia mereneläviä, kauniita värejä ja kuvioita... Toinen tutustumisen arvoinen paikka.

Siipisimppu ja minä toivotamme kaikille turvallista vuodenvaihdetta!