Heräsin klo 04:25 siihen, että pienet terävät kynnet etenivät nopeasti selkäni yli. Ennen kuin ehdin muuta kuin säikähtää, joku nuuski nopeasti korvaani niin läheltä, että tuhina ja viiksien kutittelu saivat minut ampaisemaan ylös kuin kireän jousen. Täydestä unesta hetkessä hereille säikähtäneenä häkellyin niin pahasti, että puhuin ruotsia. Det är råttan här!? Istuin sängyn reunalla hämärässä huoneessa silmät selällään, ja toiset pienemmät silmät tuijottivat yhtä säikähtäineinä takaisin lattialta, jonne rotta kauhuissaan kimposi ampaistuaan ensin vauhdilla päin seinää. Se oli nuuskinut ehkä jo useamman tunnin ajan asunnon pimeitä huoneita hiiskumattomassa hiljaisuudessa, joten ei ihme, että äkkinäinen ruotsin kuuleminen sai sen pois tolaltaan. Sitäpaitsi makuuhuone on rotilta luvatonta aluetta, ja tämä vierailu oli sen ensimmäinen tutustuminen siihen - uutta tilaa tutkiessaan rotta on muutenkin valpas ja äärimmäisen varautunut, onhan se puolisokeana lajina lähes yksinomaan haju- ja kuuloaistinsa varassa. Vilken chock!


Kun tilanne hahmottui uniseen tajuntaani, ymmärsin laittaa valot päälle ja yrittää rottaa kiinni. Ei ollut yllätys, ettei se ollut helppoa. Normaalisti rotta kiinni otettaessa rentoutuu ja on veltto kuin räsynukke, mutta tässä tilanteessa se pakeni kättä, pysyi jäykkänä kuin tulitikkuja täyteen tökitty peruna ja rimpuili otteesta irti. Sen verran siinä oli rotan pohjatonta uteliaisuutta, että irti päästyään se hipsi heti matalana takaisin sängyn alta haistelemaan paljaita varpaitani ja sain napattua sen viimein kiinni. Jäykkänä pysyttely, rimpuilu ja vinkaisut saivat puolestaan minut pelkäämään, että se hädissään puree sormeni reikäjuustoksi, mutta painoin rotan lujasti rintaa vasten ja pilasin sen jännittävät löytöretket palauttamalla sen takaisin häkkiin. Etsin katseellani toista rottaa, jonka pelkäsin olevan vähintään ilmastointihormissa tai akvaariossa, mutta ihmeekseni se nukkui tyytyväisenä  riippumatossaan. Häkin luukut olivat kiinni, joten päättelin karkulaisen työntäneen itsensä väkisin isoimman luukun reunaan jäävästä raosta läpi. Napsautin siihen pienen pyykkipojan lukoksi ja palasin jatkamaan häirittyjä uniani.
En osaa sanoa, kumpaa meistä jälkeen päin nauratti enemmän, minua vai rottaa - itse hihittelin tilanteen rauhoituttua sen koomisuudelle siinä määrin, että uneen asti rauhoittuminen kesti kauan. Aamulla rotta näytti paitsi enkelimäisen viattomalta, myös hivenen vahingoniloiselta, kun yritin herätellä itseäni kuumalla kahvilla lähempänä puoltapäivää.