Reilun katkon jälkeen alitajuntaa alkoi jälleen vaivaamaan olohuoneen nurkassa nököttävä nukkekoti. Piti jälleen siirrellä esineitä ja kattaa pöytää, avata ja pedata peti ja laittaa vaihtelun vuoksi pytyn kansi kiinni ja astiakaapin ovi auki. Ja tietysti: miljardi ajatusta ja asiaa, jotka pitäisi tehdä heti. Pieneen kamariin on vihoviimein pakko saada piano, ja kirjoituspöytä, johon somasti levälleen pieniä papereita, kyniä ja mustepulloja. Ja punainen seinäpuhelin pitää saada myös, ja keittiön kello ja verhot, ja olohuoneeseen matot.

Ja suurin edessä oleva projekti on varmaan saada emäntä taloon. Hänet ehdinkin jo valita nukkekotikatalogista, tietysti pitkien sedän kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen. Siinä samassa tuli sedällekin jo hirveä hätä saada jotain muutakin päälle pantavaa kuin virttyneet villakalsarit, vaikka hän onkin tähän asti viihtynyt niissä varsin hyvin ja tuntenut olonsa kotoisaksi. Täytynee noudattaa toivomusta ja vaatettaa setä ennen morsiamen saapumista, ettei morsiankaan vaivu epätoivoon pettymyksessään, joka väistämättä seuraisi ruskeisiin villakalsareihin sonnustautuneen puolison tapaamisesta heti rasittavan matkan jälkeen. Täytyy ottaa varman päälle ja järjestää sedän kanssa tulopäivälle vielä nätit tervetuliaiskahvit, ettei morsian saman tien nappaa laukkujaan ja palaa takaisin katalogiinsa. Jäämme jännityksellä odottamaan.