Ja nyt seuraa opetus herpaantumattoman tarkkaavaisuuden merkityksestä mittasuhteiden arvioinnissa.

Tein kartanon isännän irtopäälle vartalon piipun rassista taittelemalla ja neulahuovuttamalla, summittaisesti mittasuhteet arvioimalla. Ja voi sitä riemua, kun setä pääsi viimein kävelyttämään päätään omilla huopaisilla jaloillaan!

Tässä isäntä lukee innokkaasti lehteä jalat leuhkasti ristissä, ja kaikki näyttää olevan vielä hyvin:

MUTTA sitten setää alkaa väsyttämään, ja matkalla makkariin - voi hirvitys: pää kolahtaa oven yläkarmiin!!

Järkyttyneenä setä lähtee kuhmu otsassa iltapissille, mutta vessassakin joutuu tähtäämään kohtuuttoman korkealta!

Murhe ja pettymys ovat syöstä setäparan epätoivoon, kun hän sänkyyn kavutessaan huomaa hyytävän totuuden: jalat eivät mahdu sänkyyn!

Mutta sitten tulee kiltti lääkäritäti ja tekee sedälle paikallispuudutuksessa pienen vaatimattoman kirurgisen rutiinitoimenpiteen:

Ja kun yläruumis ja lyhennetty alaruumis jälleen tikataan yhteen, on onnellisen sedän murheet pyyhkäisty pois! Tässä hän dramaattisesti esittelee sensaatiolehden toimittajalle käsillään entisiä mittojaan, jotka muuten ovat 1:12-mittakaavan mukaan 192 cm - nöyrimmät sympatiani hänen ilmieläville 1:1-kohtalotovereilleen.

Onnellinen loppu. Snif!!

(Mitä tästä opimme? Ei sellaista virhettä olekaan, mitä ei korjaamaan pystyisi...)